sunnuntai 25. elokuuta 2013

Paluu mörköjen parista


Tarton kasvitieteellinen puutarha, joka ei liity mitenkään mihinkään, mutta näyttää kivalta.

Otan toisen kupin kahvia ja istun alas kirjoittamaan. Lauantai-aamu, eikä tarvitse lähteä mihinkään, olo on suhteellisen pirteä ja koiralenkin jälkeen olen googlaillut ja seikkaillut muuten vain netissä. Olo on innostunut, haluan muutosta, moni asia on pielessä ja mielessä kytee koko aja ”pitäisi” monenkin asian suhteen. Valitettavasti se ei vain ole kiinni siitä että ryhtyy, tai onhan se siitä kiinni, mutta se ryhtyminen ei ole niin yksinkertaista. Tämä blogi esimerkiksi, sitä mietittiin ja suunniteltiin pitkään ”olisipa kiva kirjoittaa ylös mitä on tehty” ”tästäkin voisi blogata” ”mekin voitaisi blogata meidän jutuista”  viimein tuli päivä jolloin innostuin pistämään blogin pystyyn, kirjoittamaan esittelyt ja pari juttua, mutta sitten se jäi. Blogistakin tuli yksi ”pitäisi” lisää. 
Monella varmasti jää blogit ja monet muut asiat hetken innostuksen jälkeen, meillä tuon perus innnostuksen lopahduksen lisäksi vaanii nurkissa Masennus-mörkö.

Minulla on tällä hetkellä diagnoosina keskivaikea masennus ja lisämausteena määrittelemätön nykimishäiriö. Ulla kertokoon omista diagnooseistaan tarkemmin, jos tahtoo, mutta häneltä löytyy masennuksen lisäksi ahdistuneisuushäiriö, persoonallisuushäiriöitä sekä pitkäaikaissairauksia. 
Nämä möröt pesii nurkissa ja välillä vallan istuvat rinnan päälle ahdistelemaan, toisinaan ne pystyy hätistelemään pois, toisinaan niiden kanssa on vain elettävä se hetki, päivä, yö tai viikko, ennen kuin ne lurkkivat takaisin nurkkiin.

Tätä kesää näiden seinien sisällä on eletty mörköjen kanssa, mutta nyt tuntuu helpottavan, ainakin sen verran että haluan istua alas kirjoittamaan tätä, jatkamaan blogia, vähän selittämään mihin katosimme. Olemme saaneet kyselyitä blogin kohtalosta, joten on toivoa että joku vielä lukee tämänkin tekstin :)

Vaikka möröt onkin hyppineet valtoimenaan, on paljon tapahtunutkin kevään ja kesän aikana. Instagram on ollut matkassa mukana, sinne kun on niin helppo päivittää pikkujuttuja kuva-muodossa, klikkaa tästä miedän Instagram-kuviin. 
Mielen päällä on kertoa juttuja ainakin keskiajan harrastamisesta, kasvivärjäilyistä ja tietysti meidän karvavauva Hipusta! Hippu liittyi perheeseemme huhtikuussa. Hippu on nyt 6kk-vanha hyppipomppijainen ja mammanpoika <3

Hippu tässä kuvassa 5kk-vanhana ja juuri trimmattuna.

Mörköjen kurissa pitämiseksi tarvittaisiin muutosta moneenkin asiaan ja ehkä näistäkin löytyisi bloggausaiheita, mutta edetään nyt pienin askelin ja koitetaan päästä takaisin blogimaailmaan ylipäätään.


Niin ja Buzzador-bloggauksia on ainakin yksi tulossa, koska pääsin ekaa kertaa Buzzadoriksi! Kyse on uutuustuotteiden kokeilemisesta ja niiden buzzaamisesta, eli markkinoimisesta somessa ja livenä tutuille.
Näillä sanoilla blogi uuteen alkuun ja palataan uusin jutuin toivottavasti pian!

-Heli

Ei kommentteja: